Kuvaus
Ristipisto Tiput (7668)
Ristipisto Tiput on laskettava ristipistopakkaus. Työ tehdään perinteisestä aidakankaasta poiketen muovipohjalle ristipistoin laskien ruutuja. Työssä käytetään myös jälkipistoja. Sen ohjeen löydät paketista. Ristipistot ommellaan työssä kahdella muliinilangan säikeellä ja jälkipistot yhdellä säikeellä. Lopuksi kuviot leikataan irti pohjasta. Paketissa ohjeet ja tarvikkeet neljän erilaisen ja erikokoisen tipukoristeen ompelemiseksi.
Paketista ompelet neljä värikästä tipukoristetta. Somia pääsiäiskoristeita vaikkapa jääkaappi magneeteiksi tai hurmaavia kuvioita kortteihin.
Ristipisto Tiput paketin sisältö
- muovinen pohjakangas 5.4 ruutua/cm
- DMC muliinilankaa (6 säikeinen)
- neula
- ohjeet ompeluun (ruutupiirros ) ja myös suomenkielinen selostus.
Ristipisto Tiput työohje
- Ommellaan kahdella säikeellä (paketissa 6 säikeistä muliinilankaa) ristipistoin.
- Aloita tekeminen työn keskeltä.
- Ompele ensin puoliristipistot vasemmalta oikealle tai ylhäältä alaspäin, sitten takaisin vastakkaiseen suuntaan.
- Kaikkien päällimmäisten pistojen tulee olla samaan suuntaan.
- Työn reunat ommellaan lopuksi jälkipistoin ja ne leikataan ruutupiirroksen mukaisesti tipujen muotoon.
Ristipisto
Ristipisto valmistuu kahdessa vaiheessa, ensin oikealle viisto alapisto, jonka päälle ommellaan vasemmalle viisto yläpisto. Valmis pisto muodostaa ristin tai rastin kankaan oikealle puolelle ja pystysuorat pistot nurjalle.
Kaunis tulos saadaan, kun yläpistot ommellaan samaan suuntaan viistoiksi. Voit ommella yhden ristipiston kerrallaan tai voit ensin ommella rivin alapistoja ja sitten palata takaisin ja ommella yläpistot.
Ristipistot ovat kauniita pistoja. Päällimmäiset pistot kannattaa ommella aina samaan suuntaan.
Jälkipisto
Jälkipistot ovat nopeita tehdä. Niitä käytetään suorien reunaviivojen tai kuvioiden ääriviivojen kirjomiseen ja pienten yksityiskohtien kirjomiseen.
Tuo neula kankaan oikealle puolelle yhden piston päähän kohdasta, josta ommeltava viiva alkaa. Pistä neula viivan alkukohtaan ja tuo ulos yhden piston päästä edellisen piston alusta. Toista tätä. Pistot ovat siis erittäin helppoja tehdä.
Jälkipistot ommellaan työssä aina viimeisenä.
Täältä löydät tilattavia töitä. Toimitusaikoja ja hintoja voit kyseellä napparanappi@luukku.com
Toimitusehdot löytyvät täältä
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.