Kuvaus
Ristipisto kirjanmerkki Metsä (8716)
Ristipisto kirjanmerkki Metsä on Orchidean laskettava ristipisto pakkaus. Työ tehdään muovipohjalle ristipistoin(#5,4/cm) laskien ruutuja. Lopuksi kuviot leikataan irti pohjasta. Paketissa ohjeet ja tarvikkeet kolmen erilaisen perhosaiheisen kirjanmerkin ompelemiseksi.
Työssä ristipistot ommellaan muliinilangan kahdella säikeellä paketissa olevan ruutupiirroksen mukaan.
Kolme erilaista metsäaiheista kuvaa: yhdessä kuvassa on pitkäkorvainen pupu päivänkakkaroiden kanssa, toisessa kuvassa on hienot kärpässienet punaisissa lakeissaan. Kolmannessa kuvassa on kaunis tammenterho ja lehti syysasussa.
Tee itselle tai anna lahjaksi lukemista rakastavalle. Tosi kiva lahjaidea myös käsitöitä tekevälle ystävälle.
Kirjanmerkin valmis koko: 9 x 19 cm.
Ristipisto kirjanmerkki Metsä paketin sisältö:
- muovinen pohjakangas 5.4 ruutua/cm
- DMC muliinilankaa (6 säikeinen)
- neula
- ohjeet ompeluun (ruutupiirros ja piirretty ohje langan säikeiden käyttöön työn ompelemisessa) Ohje on kirjoitettu myös suomeksi.
Ristipisto kirjanmerkin ompelu ohje:
- ristipistot ommellaan kahdella säikeellä (muliinilanka paketissa on kuusi säikeistä)
- ompeleminen aloitetaan keskeltä
- ensin ommellaan puoliristipistoja vasemmalta oikealla tai ylhäältä alaspäin
- sitten takaisin vastakkaiseen suuntaan
- kaikkein päällimmäisten pistojen pitää olla samaan suuntaan
- lopuksi kirjanmerkit leikataan irti muovipohjasta ruutupiirroksen mukaan
Ristipisto
Ristipisto valmistuu kahdessa vaiheessa, ensin oikealle viisto alapisto, jonka päälle ommellaan vasemmalle viisto yläpisto. Valmis pisto muodostaa ristin tai rastin kankaan oikealle puolelle ja pystysuorat pistot nurjalle.
Kaunis tulos saadaan, kun yläpistot ommellaan samaan suuntaan viistoiksi. Voit ommella yhden ristipiston kerrallaan tai voit ensin ommella rivin alapistoja ja sitten palata takaisin ja ommella yläpistot.
Ristipistot ovat kauniita pistoja. Päällimmäiset pistot kannattaa ommella aina samaan suuntaan.
Täällä tilattavia töitä. Hintoja voi kysellä napparanappi@luukku.com.
Toimitusehdot löytyvät täältä





Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.